Päässä surisee vieläkin, mutta olen palannut onnellisesti Suomen kamaralle. Eron hetki oli toisaalta haikea, toisaalta helpotus, ja oli ihanaa päästä kotiin ”lepäämään” raskaan reissun päätteeksi. Vaikka teimme ja koimme kaikenlaista hauskaa ja jännittävää, oli hektinen päivärytmi kuitenkin kuluttavaa pitkän päälle. Arki on jatkunut kotona normaalisti eli täydellä vauhdilla, mutta se on omalla tavallaan rauhoittavaa. Saa nukkua omassa sängyssä eikä tarvitse stressata onko kaikki tavarat pakattu ja mukana.
Mitä itse matkaan tulee, se oli silmiä avaava kokemus. En väitä, että tuntisin nyt costaricalaisen arjen – pikemminkin päinvastoin tunsin olevani irrallani todellisuudesta asuessamme hotelleissa ja ajellessamme ympäriinsä omalla minibussillamme. En myöskään väitä tietäväni kaikkea banaani- ja ananasbisneksestä, enkä tuntevani koko Rainforest Alliancen standardien kirjoa.
Sen sijaan väitän, että minulla on jonkinlainen käsitys Chiquitan hedelmien alkuperästä, ja niistä standardeista, joita yritys pyrkii seuraamaan pitääkseen sertifikaattinsa. Rainforest Alliance keskittyy kolmeen osa-alueeseen: sosiaaliseen, ekologiseen ja taloudelliseen. Pari viimeistä ajatusta näistä kustakin:
Sosiaalinen aspekti kattaa työntekijöiden oikeudet, työolot ja palkat, ja liittyy siten myös taloudelliseen puoleen. Kyselyjemme perusteella työntekijät saavat minimiä parempaa palkkaa, tekevät 8-tuntisia päiviä ja pyhäpäivät ovat vapaita. Sairaslomalta saa täyden palkan, osaksi yrityksen ja osaksi vakuutusyhtiön maksamana, ja työsuojeluun ja –mukavuuteen on panostettu. Esimerkkinä näimme banaanitilan pakkausaseman, joka oli pitkä katos, jonka alla toimi banaanien lajittelu ja pakkaus. Se ei näyttänyt ihmeelliseltä, mutta Rainforest Alliancen tarkastaja kertoi, että ennen katosta ei ollut ja työntekijät joutuivat kahlaamaan mudassa. Työolojen parantaminen oli yksi ehto sertifikaatin saamiselle.
Pakkausasema katoksineen - melko tyhjä lounastauon aikaan.
Toki on silti muistettava, että työ hedelmäfarmilla, erityisesti ananasten poiminta, on fyysisesti erittäin raskasta. Sitä helpotetaan koneiden ja erinäisten työvälineiden avulla. Eräs esimerkki tästä tuli banaanitilalta: insinöörit olivat pitkään yrittäneet pohtia apuvälinettä, joka helpottaisi banaanitertun kantajien taakkaa. Heidän ehdotuksensa eivät olleet toimivia, mutta varsinaiset työntekijät lopulta ehdottivat omaa ratkaisuaan: tyhjä sisäkumi laitetaan muovin sisään, ja avot, meillä on täydellinen pehmuste tertunkantajan hartioille! Suunnitelman nerokkuudesta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidin siitä, että työntekijät saavat itse vaikuttaa työhönsä. He olivat tyytyväisiä pussiinsa, ja mikäs sen mukavampaa.
Mathias keltaisine turvatyynyineen kantamassa banaaniterttua.
Myrkkyjä käytetään säästeliäästi, varovaisesti ja perustellusti. Lannoitetta käytetään, mikäli maa-analyysi näin suosittaa, ja rikkaruohomyrkkyjä annostellaan paikallisesti ainoastaan harmillisille kasveille. Laajoja myrkytyksiä tehdään pari kertaa vuodessa, jolloin alue evakuoidaan: vertailun vuoksi Dolen farmin (joka on aivan yleisen tien vieressä) laidalla oli kyltti, jossa kehotettiin välttämään aluetta myrkytysten aikoihin – eikä muuta. Ananasfarmeilla käytetään pitkälti orgaanista lannoitetta etenkin hedelmän kehityttyä, mikä oli minulle täysin uusi tieto.
Banaanien pakkausasemalla seurataan pesuveden kloori- ja pH-tasoja tarkasti, ja puututaan asiaan tarvittaessa.
Kuten sanoin jo varsin laajassa banaanitekstissäni, myös puutteita löytyi: vesihuoltoa ei juurikaan ollut, ja vaikka joen tilaa tarkkaillaan, ei se silti mielestäni ole riittävä toimenpide. Chiquita on hyvin mukana ympäristönsuojelussa, kuten vierailumme Nogalin alueella osoitti. Nogal on osa laajempaa Väli-Amerikan käytävää, jolla pidetään suojellut alueet yhtenäisenä kokonaisuutena. Myös ananasfarmin pinta-alasta 25 % oli suojeltua aluetta, mutta nämä alueet eivät olleet yhtenäisiä, ja siitä johtuen vähemmän hyödyllisiä eläinkunnalle. Toki parempi kuin ei mitään.
Nogalin suojelualue yhteistyössä GTZ:n ja Migrosin kanssa on osa Chiquitan ja Rainforestin työtä ympäristön hyväksi.
Tietenkään olosuhteet eivät olleet moitteettomia – sellaista utopiaa on varmaan mahdotonta löytää juuri mistään. Costa Ricassa on kuitenkin hyvin kattava lainsäädäntö, jota kaikkien yritysten on seurattava – vaikka osa meneekin siitä missä aita on matalin. Sanoisin edelleen (kotiuduttuani ja havahduttuani unesta), että vaikka parannettavaa on rutosti, ovat asiat paremmin kuin uskalsin toivoakaan.
En usko, että olen kyennyt raportoimaan kaikkea tekemääni ja näkemääni, mutta pääkohdat ovat tässä blogissa tulleet esiin. Lisää asioita pulpahtelee mieleeni jatkuvasti, mutta en voi pitää tätä blogia loputtomiin. Sen sijaan toivon, että olen pystynyt jakamaan ainakin osan kokemuksistani niin kuin oli tarkoituskin. Blogi päättyy tähän, mutta yksi asia on muuttunut: enää en epäröi ostaa Chiquitan hedelmiä (kuten ennen vanhaan) ja kyllä, voisin jopa suositella niitä Reilun kaupan hedelmän sijasta. Molemmat sertifikaatit ovat hyviä omalla tavallaan ja tarkoittavat hyvää – etenkin käytännön tasolla, ja se on tärkeintä. Ehkä suurin helpotus on tietää, että oli banaani sitten Chiquita tai Reilu, molemmat tekevät osansa ympäristön ja ihmisten hyväksi. On ehkä myös aiheellista muistuttaa, että Dolella ei ole minkään valtakunnan sertifikaattia. Kokonaan toinen asia tietenkin on, miten kestävää banaanin ja ananaksen viljely on kokonaisuudessaan, mutta ainakin Rainforest Alliance varmistaa, että kehitystä tapahtuu jatkuvasti luonnonmukaisempaan ja sosiaalisesti hyväksyttävämpään suuntaan. Minulle se on tärkeää, ja koska tiedän, että maailmaa ei voi muuttaa hetkessä, minulle se riittää. Banaaneja ei ole pakko ostaa, mutta jos niitä tekee mieli, on hyvä tietää, että suhteellisen kestäviä vaihtoehtoja on olemassa.
Ehkä suurin muutos liittyy nimenomaan suhtautumiseeni Rainforest Allianceen. Rehellisyyden nimissä en tiennyt sertifikaatista juuri mitään, ainoastaan tarpeeksi ollakseni kyynisen kriittinen. Ja kun ottaa huomioon kaikenlaisen viherpesun mitä maailmassa tapahtuu, voiko muulla tavalla toimiakaan? Itse uskon vasta kun näen, ja joskus en edes silloinkaan. Mutta nyt avoimuus ja jopa virheiden näyttäminen toimi ja sai minut uskomaan johon hiukkasen parempaan. On tärkeää mainita, että Rainforest Alliance saa rahansa pitkälti lahjoituksina, mutta pitää rahoittajat täysin erossa tarkastuksistaan. Chiquitan olisi esimerkiksi mahdotonta rahoitaa organisaatiota muutoin kuin maksamalla vuotuisista tarkastuksista. Myös monet tarkastajat tekevät työtä palkatta. Rainforest Alliance vaikuttaa hyvin läpinäkyvältä ja toimivalta organisaatiolta (lähemmin sitä tuntematta), onhan sekin omalla tahollaan sertifikoitu (ISO65), ja sen näkymättömyys markkinoilla johtuu kuulemma lähinnä rahoituksen puutteesta, ei ole varaa markkinoida.
Osan tässä kirjoittamastani olen jo varmaan aiemmin maininnutkin, ja osan olen varmasti edelleen unohtanut. Jos jokin askarruttaa mieltä ja jos olen unohtanut jotain tärkeää, minulta voi kysellä ja yritän vastata parhaani mukaan (tai lähettää kysymyksen edelleen). Vajaan viikonkin jälkeen olo on vieläkin hieman sekava, enkä malta odottaa ajatusten järjestämistä keskustelemalla kaltaisteni kyynikkojen ja muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa aiheesta. Veikkaan, että jatkan hedelmäalan seuraamista tulevaisuudessakin entistä suuremmalla innolla.
Kiitos kaikille blogin lukijoille, kiitos Chiquitalle avoimuudesta, ja kiitos matkakumppaneilleni! Ylimääräinen kunniamaininta Radio NRJ:lle mainoksesta, jota en itse kuullut, mutta josta olen kuullut imitaatioita useaan otteeseen.
Banaanilähettiläs kuittaa.
